Keitä he olivat

KGB (venäjäksi Komitet gosudarstvennoi bezopasnosti, Valtion turvallisuuskomitea) muodostettiin aikaisempien Neuvostoliiton turvallisuuselinten pohjalta vuonna 1956 ja toimi samannimisenä vuoteen 1991 asti. KGB:n alueelliset alaosastot, joita jättivaltiossa oli satoja, kopioivat rakenteissaan Moskovan keskuslaitoksia. Virossa KGB:n alueellinen haara tunnettiin lyhenteellä Eesti NSV KGB.

Stalinin valtakaudella kuoli miljoonia ihmisiä, hänen pelottavien puhdistustensa yhteydessä teloitettiin myös tuhansia kommunististen puolueen jäseniä. Erikoispalvelut reformoitiin diktaattorin kuoleman jälkeen. Pääasiallisin syy uudistuksiin oli hallitsevan puolueen halu välttää mahdollisuus, että jokin erikoispalvelu kääntyisi tulevaisuudessa puoluetta vastaan; KGB:stä haluttiin tehdä kommunistisen puolueen kuuliainen työrukkanen valtion hallitsemiseksi. Se onnistuikin, ja samalla myös Neuvostoliiton turvallisuuselimen työ vastustajien nujertamisessa muuttui siistimmäksi, laajamittaisen tappamisen sijaan ryhdyttiin vainoamaan harvoja aktiivisia toisinajattelijoita. Myös rikoslain poliittisten pykälien perusteella vangittujen määrä pysyi pienenä, sillä ihmistä syytettiin mieluummin jostain tavallisesta rikoksesta tai suljettiin mielisairaalaan, mikäli puolue katsoi tarpeelliseksi eristää tämän poliittisista syistä yhteiskunnasta. 

Tiedonkeruun sekä organisaation kolkkomaineiseksi tehneiden vainojen ja pelottelun lisäksi KGB:n toimintatapoihin kuului vähemmän tunnettuja keinoja, joiden tarkoitus oli vaikuttaa julkiseen mielipiteeseen. Merkittävimpiä niistä kuvataan KGB:n vastavakoilun käsikirjassa sanoilla aktiivitoimet1, kompromettointi2 ja glasnost3 KGB:n elinten työssä.

Näillä sisällöllisesti  erilaisia propagandataktiikkoja edustaneilla menetelmillä pyrittiin vaikuttamaan eri kohderyhmiin  sekä Neuvostoliitossa että ulkomailla. Laajasti käytettiin tiedotusvälineiden manipulointia, johon valtion sisällä oli varsin kattavat mahdollisuudet (värvättyjen toimittajien lisäksi minkä tahansa toimituksen oli hankalaa asettua vastustamaan KGB:n toiveita). Se oli tietenkin kommunistisen puolueen tiedossa ja intresseissä, ja sen hyväksymää.  Pitempiaikaisten tavoitteiden saavuttamiseksi erikoispalvelu puuttui myös puolueen jo ennestäänkin voimakkaasti kontrolloimaan historiankirjoitukseen, elokuvataiteeseen ja kirjallisuuteen. Perusmotiiveja oli kaksi: positiivisen kuvan luominen KGB:stä ja sitä edeltäneistä organisaatioista sekä vastustajien parjaus. KGB:n ohjeiden perusteella kirjoitettiin sekä kirjoja että tehtiin elokuvia. Saatavilla olevien asiakirjojen vähäisyyden takia on vaikea hahmottaa tällaisen toiminnan laajuutta koko Neuvostoliiton tai Itä-Euroopan alueella. Pelkästään Viron neuvostotasavallassa valmistui 1950-luvun puolivälin jälkeen vähintään  yksi KGB:n ohjeiden mukainen elokuva vuosikymmenessä sekä kirja parin vuoden välein. Vuosien saatossa tämäntyyppisten teosten taso kohentui merkittävästi, joskin kirjoissa esiintyi myös toistoa.

Peitenimien käytön ja niukkojen dokumenttien takia tekijöiden määrää on mahdotonta arvioida, osa kirjoista oli sitä paitsi artikkelikokoelmia useine kirjoittajineen. Esiin voi kuitenkin tuoda neljä huomattavinta kirjailijaa:

Andrus Roolaht

Leonid Barkov

Edgar Meos

Ervin Martinson

Aktiivitoimet (Aktiivmeetmed (Мероприятия активные) –: vastavakoilutoiminta, joka mahdollistaa vihollisen aikeisiin sekaantumisen, ehkäisee ennakoivasti epätoivottavat toimet, harhauttaa vastapuolen, vie häneltä aloitteen, vesittää tuholaistoiminnan. Toisin kuin puolustustoimenpiteillä, joihin sisältyy salaamisperiaate valtion- ja sotasalaisuuksien suojelemiseksi, aktiiviset toimenpiteet ovat luonteeltaan hyökkääviä. Ne mahdollistavat vihamielisen toiminnan estämisen ja tuomisen päivänvaloon alkuvaiheissaan, pakottavat vihollinen paljastamaan itsensä, toimimaan epäedullisissa oloissa tai turvallisuuspalvelun toivomassa suunnassa. Vastavakoilukäytännössä aktiivisia toimenpiteitä ovat: toimeinta vastapuolen leirissä ja sen lähiympäristössä agenttiasemien luomiseksi, operatiiviset pelit vihollisen kanssa, desinformatio ja kompromettointi, vihollisen voimien hajottaminen, operatiivista mielenkiintoa omaavien henkilöiden tuominen Neuvostoliiton alueelle, vakoilutiedon hankkiminen jne.

Kompromettoiminen (Компрометация): vastustajan tuholaistoiminnan estämismetodi. Sen avulla paikkansa pitäviä tai tehtailtuja todisteita kompromettoitavan sopimattomasta toiminnasta saatetaan julkisia ja epävirallisia teitä henkilöiden tietoon, joista tämä on riippuvainen. Tiedustelu- tai vastavakoiluelimet kohdistavat kompromettointia: • Valtiollisiin, poliittisiin ja muihin porvarillisiin henkilöihin, jotka tekevät aktiivista tuholaistoimintaa Neuvostoliittoa ja vastaan;
• Ulkomaisten neuvostovastaisten nationalististen ja uskonnollisten keskusten ja organisaatioiden johtohenkilöitä vastaan;
• Nationalistisia ja uskonnollisia auktoriteetteja vastaan, jotka suorittavat vihamielistä työtä Neuvostoliiton alueella;
• Neuvostoliitossa muodollisen virallisesti toimivia porvarillisten valtioiden tiedustelijoita ja agentteja ja eräitä muita henkilöitä vastaan.
Kompromettointi johtaa kompromettoitujen henkilöiden tai organisaatioiden neuvostovastaisen tuholaistoiminnan täydelliseen tai osittaiseen loppumiseen.

Glasnost KGB:n elinten työssä (Гласность в работе органов КГБ): valtion turvallisuuselinten aineistojen julkinen käyttö ratkaisemaan eräitä näiden elinten vastuualueeseen kuuluvia kysymyksiä (taistelu ideologisia tihutöitä vastaan, valtiollisten rikollisten etsintä ym.). Glasnost perustuu yhteiskunnallisten, puolue- ja neuvosto-organisaatioiden aktiivien sekä yksityisten kansalaisten vetämiseen laajalti mukaan, mutta myös joukkotiedotusvälineiden käyttämiseen. Glasnostin kehitys KGB:n elinten työssä ei saa johtaa operatiivisten työmetodien konspiraatioluonteen paljastumiseen. Glasnost ilmentää leniniläistä periaatetta massojen osallistumista KGB:n elinten työhön.