II–näytös: Kohti ensi-iltaa:

Osa 5: Lavastaja Karmo Mende

Miten päädyit lavastajaksi?

Kolmannella luokalla tai jossakin varhaisessa vaiheessa tiesin että haluaisin teatteriin. Ja teatterissahan työskentelee tosi paljon muitakin ihmisiä kuin näyttelijöitä. Ehkä kahdeksannella luokalla osasin sanoa ääneen että minä haluan lavastajaksi. Isäpuoli sanoi että: ”Joo, no sitten sun on mentävä Tarton taidekouluun jos haluat ylipäätään päästä sinne Viron taideakatemiaan.” Kuusitoistavuotiaana lähdin kotoa sinne.

Oli hyvä että tiesin varhaisessa vaiheessa mitä haluan ja kaikki tähtäsi siihen. Taidekoulussa halusin tehdä lopputyönä lavastuksen teatteriin ja lähetin kirjeitä eri teattereihin. Eräässä teatterissa sanottiin että heillä on vapaana lavastajan ja pukusuunnittelijan paikka.

Tämä kuulostaa näin vanhemmalla iällä uhkarohkealta... Se oli keväällä ja sitten pääsin kesällä taideakatemiaan ja oli jo kerrottavana että olen tehnyt yhden lavastuksen ja puvustuksen ammattiteatterissa.

Myöhemmin, 26-vuotiaana, olin Virossa töissä televisiossa päälavastajana. Nyt vuosia sen jälkeen, 42-vuotiaana mietin, että voi että kun silloin luulin tietäväni kaikesta kaiken. Nyt voin tunnustaa että ei tietänyt mistään mitään. Mutta into oli kova.

Mikä on sinusta keskeinen ero teatteri- ja TV-lavastamisen välillä?

No sanotaan näin että teatterissa kiinnostaa se ”tässä ja nyt” tapahtuva. Mutta televisiosta opin sen että kaikkea tarvitaan heti. Jos kuvauksissa joku haluaa valkoisen ruusun niin ei voi sanoa että ” minä mietin”. Lähdet itse tai lähetät jonkun hakemaan sen mahdollisimman nopeasti. Tämä on auttanut myös teatterin tekemisessä, että jos jollakulla tulee joku idea niin pyritään toteuttamaan se, eikä niin että ”mä tarviin nyt viikon miettimisaikaa et onko tämä oikein”.

Kuinka valmis suunnitelma yleensä on kun harjoitukset alkaa, onko siinä vielä varaa kokeilla?

Kyyhkysissä meillä oli tavallaan periaatteessa vuoden suunnitteluaika. Tai että me tiedettiin vuoden aikaisemmin että me ollaan tekemässä sitä. Ja lähtökohtana oli meillä tietenkin se että kun aloitetaan harjoitukset niin on runko olemassa. Siitä ei olisi tullut mitään jos meillä ei olisi ollut sitä runkoa. Maaliskuussa oli olemassa runko ja se runko on ikään kuin… selkäranka, tai niin kuin avain, ja toistaiseksi se on se runko pysynyt.

Niin, ne suunnitelmat mitä minä näin ehkä huhti–toukokuussa niin ne oli aika samat kun mitkä tuolla on nyt.

No kyllä joo, tämä on tätä päätösten tekemistä. Että tehdäänkö niin vai tehdäänkö toisinpäin. Esimerkiksi jos huomenna tulisi parempi idea niin monessa mielessä juna on jo lähtenyt.

Kun lähdet suunnittelemaan lavastusta niin kuinka vahva on sen lavastuksen joku symbolinen merkitys – Kyyhkysissä on aika vahva metaforinen taso siinä – kuinka paljon mietit sitä kautta? vai sitten ihan käytäntöä?

Yksi opettajani, yksi ensimmäisistä opettajista sanoi että pitäisi löytää tämän lavastuksen tai näytelmän avain. Että silloin kun se avain on löydetty niin se avaa niin kuin kaikki…

Yleensähän nämä menee sillä lailla että ideat, että polkupyörä on aina keksitty ja me keksitään sitä koko ajan uudelleen. Tässä oli lavastuksen ideana labyrintti, mikä minua itseäni auttoi. Ja tässä näytelmässä kohtaukset vaihtuvat nopeasti. Tässä ei ole mitään varaa siirtää yhtä näyttämökuvaa ulos ja toista sisälle. Lähtökohtana oli tehdä sellainen dynaaminen lavastus ja periaatteessa me saatiin aikaan tuhat mahdollisuutta näyttämökuvalle. Ja se myös antaa mahdollisuuksia katsojan mielikuvitukselle. Käytännön asioita on myös sellaiset että teatterissa ei ole säilytystiloja ikinä liikaa. Onneksi vaikka meillä onkin aika iso lavastus niin se ei vie ihan kamalasti tilaa varaston puolelta. Ei se ollut mikään käsky mutta ihan kiva tietää että tänne näyttämölle mahtuu sitten muitakin näytelmiä.

Teetkö aina ohjaajan kanssa tiiviistä yhteistyötä?

Kyllä viime aikoina joo. Ne ajat on ohi joista kerrotaan legendaa että ohjaaja ja lavastaja tapaavat kerran ja sitten seuraavalla kerralla laitetaan kakku pöytään että ”tässä on, nyt olen ajatellut”. Jos on toiminnallinen lavastus, kuten tämä nyt on – eli että se ei ole vaan tausta, joka voi tulla valmistavissa harjoituksissa ja mikään ei muutu, koska harjoitella voi minkälaisen seinän edessä vaan– niin esimerkiksi meillä oli tosi hyvä tuuri että meillä oli lavastus pystyssä silloin kun me päästiin ensimmäistä kertaa näyttämölle. Päästiin hahmottamaan että mitä se meidän paperilla tehty ja pienoismallissa tehty idea oikeasti on elämässä. Tätä ei olisi voinut odottaa kauemmin ja kuvitella että kyllä se sitten kahden viikon päästä tulee. Tai sanotaan että me ollaan kuukausi harjoiteltu, että se tulisi tästä vielä kaks viikkoa eteenpäin.

Joo ei. kun vertaan esimerkiksi sitä mitä tehtiin harjoitushuoneessa siihen mitä nyt tapahtuu lavalla niin kyllä se lavastus muuttaa sitä ihan hirveästi.

Kyllä. Mutta täällä on tosi hyvä porukka. Se on kummallista miten koko ajan kehitellään sitä polkupyörää joka taholta, että tässä kukaan ei paina jarrua. Tosi kivaa.

Lavastussuunnitelman pienoismalli

Tämän tekstin julkaisusta on ensi-iltaan kuusi viikkoa.

Kun kyyhkyset katosivat - liput ovat myynnissä nyt! http://www.kansallisteatteri.fi/esitykset/kun-kyyhkyset-katosivat/