I–näytös: Kohti harjoituksia:

Osa 2: Musiikista

Maija Kaunismaan haastattelu

Millä tavoin tämänkertainen sävellystyö eroaa aikaisemmista?

Tällä kertaa käytössäni ei ollut laulutekstejä, vaan tein musiikin täysin itsenäisesti näytelmän kaaren ja roolihenkilöiden synnyttämien tunnelmien mukaan. Roolihenkilöt herättivät monenlaisia tunteita, ristiriitaisiakin. Vaikeimmin lähestyttävä oli päähenkilö Edgar, joka syvässä inhimillisyydessään oli ahdistava. Sen jälkeen kun tiesin, ketkä näyttelijät ovat mukana tulevassa kantaesitysprosessissa, minun oli helppo samaistua henkilöihin kokonaisvaltaisesti.

Miltä sävellystyön aloittaminen tuntui?

Pelotti, koska se oli täysin erilaista kuin ennen, mutta lopulta se olikin helpompaa kuin olin ajatellut. Työ rupesi sujumaan hienosti, pelko haihtui. Prosessi oli erittäin mielenkiintoinen ja oli hauskaa löytää itsestään uusia puolia, joita en olisi uskonut edes löytyvän. Ensin tuijotin vain tyhjää seinää - ei ollut runoa laitettavaksi nuottitelineelle. Sitten keksin laittaa näyttelijöiden kuvat seinälle, se helpotti kummasti.

Normaalisti sävellän lyijykynällä ja pianolla. Raapustan epäselviä merkintöjä ja sointumerkkejä runojen sekaan, nauhoitan demot tietokoneohjelmalla ja jatkan sitten koneen parissa.

Tässä projektissa luotan erittäin paljon orkesterini soittajien taitoon tuoda sävellykseeni omat näkökulmansa, nostaa teos ihan uudelle tasolle.

Miten aloitit säveltämisen, kun kyseessä on työllesi poikkeuksellisesti instrumentaalimusiikki?

Elokuvia katsomalla. Katsoin paljon vanhoja ja uusia elokuvia, enimmäkseen Hollywood- tuotantoja, jotka ovat palkittu musiikistaan Oscarilla. Vanhin niistä oli Michael Curtizin ohjaama Robin Hood vuodelta 1938. Erityisen sävähdyttäviä kokemuksia tarjosi esimerkiksi Bernardo Bertoluccin Suojaava taivas (1990), josta opin että musiikki voi olla pitkää ja silti hengittävää. Tauoista voi todellakin syntyä erittäin maaginen kokemus. Danny Boylen Slummien miljonääristä (2008) jäivät mieleen mielettömät rytmit. Sydney Pollackin ohjaaman elokuvan, Minun Afrikkani (1985), musiikki ja äänisuunnittelu olivat hienosti kietoutuneet yhteen muodostaen upean tilakokemuksen.

Vanhoissa ja uusissa elokuvissa oli yllättävän paljon yhteneväisyyksiä. Erityisesti huomioni kiinnittyi siihen, millä tavoin musiikki synnyttää erilaisia tunnelmia ja vie tarinaa eteenpäin. Musiikki oli myös usein linkittynyt äänisuunnitteluun. Nämä seikat olivat erittäin ratkaisevassa osassa aloittaessani omaa sävellystyötäni. Olen myös erittäin iloinen että saan tällä kertaa tehdä yhteistyötä äänisuunnittelijoiden Timo Liskin ja Sakari Kiisken kanssa.

Olitko kuitenkin kirjailijan kanssa tekemisissä sävellyksen edetessä?

Olen pitkin matkaa laittanut Sofille keskeneräisiä juttuja ja hän puolestaan on ollut erittäin kannustava läpi koko prosessin. Yleisestikin meillä on mielestäni erittäin hyvä työsuhde Sofin kanssa. Olen seurannut läheltä myös kirjan sovittamista näyttämölle.

Miten työsi muuttuu kun siirryt yksinäisestä säveltäjän roolista muusikoksi?

Odotan erityisesti että säveltäminen jää taakse ja pääsee yhdessä soittamaan bändin kanssa. Tämä on niin kiva työ! Erityisen jännää on päästä soittamaan kosketinsoittaja Juha Kuoppalan ja lyömäsoittaja Zarkus Poussan kanssa. Heidän kanssaan en ole soittanut ennen. Suhtaudun aina uusiin ihmisiin avoimin mielin ja odotan innolla mitä heidän panoksensa tuo tähän soppaan.

Oletko tehnyt joidenkin esityksessä mukana olevien muusikoiden kanssa aikaisemminkin yhteistyötä?

Kitaristi Mikko Lankisen ja basisti Sara Puljulan kanssa olemme tehneet triona yhden projektin jo aikaisemmin. Lankisen kanssa olemme tehneet useamman produktion yhdessä, muun muassa kaksi soololevyäni. Niiden aikana opin että voin luottaa Lankisen sovitusmakuun. Niin lahjakkaalle muusikolle on turha antaa mitään nuotteja, se soittaa kuitenkin omiaan ja hyvä niin.

Elääkö musiikki joka esityksessä, vai ovatko kaikki esitykset samanlaisia?

Musiikki on luultavasti ensi-illassa valmis ja tuskin muuttuu esityksestä toiseen. Kyseessä on kuitenkin aina uniikkitilanne. Luultavasti musiikki vain paranee esityksien edetessä, mutta lähtökohtaisesti pyrimme soittamaan sen mitä on sovittu, eikä niin että soitamme mitä haluamme.

Kuuntele täältä ensimmäinen musiikkimaistiainen!

Kyyhkysten muusikot keikkailevat hurjaa tahtia ympäri Suomea koko kesän ajan. Tsekkaa täältä, missä muusikot kiertävät:

Mikko Lankinen keikkailee J. Karjalaisen uuden kokoonpanon kanssa: http://jkarjalainen.fi/keikat/, Juha Kuoppala keikkailee Von Hertzen Brothersien kanssa: http://www.vonhertzenbrothers.com/, ja Sara Puljula Nasevien Kurttujen kanssa: http://www.nasevatkurtut.net/page.php?id=3 sekä Iiron ja Rikun kanssa: http://www.kapsakki.fi/ohjelmisto/ohjelma/iiro-rantala-riku-nieminen-kapsaekkipimeaeae.

Zarkus Poussa grillaa itseään studiossa ja hänet tavoittaa suhisevasta kaislikosta tai puistosta puun alta. Mieluiten tekstiviestitse. www.zarkuspoussa.com. Pst…. Poussalta ilmestyy syksyllä levy…!

Maija Kaunismaa viimeistelee kesällä Kyyhkysten musiikkia Äänekoskella. Tervetuloa Koivistonkylälle jos Suomen halki ajelette! www.maijakaunismaa.com

P.S. Bändin ensiesiintyminen on Kansallisteatterin Lavaklubilla 3.10.! Tästä lisää myöhemmin!

Kun kyyhkyset katosivat - liput ovat myynnissä nyt! http://www.kansallisteatteri.fi/esitykset/kun-kyyhkyset-katosivat/